Blogi opiskelijaelämästä!
Tänä aamuna olen pohdiskellut tarpeita ja tarvitsevuutta. Millaisia erilaisia tarpeita on eri iässä ihmisellä. Perustarpeet ovat tietysti aina: ruoka, juoma, uni ja paikka olla sekä tulla kuulluksi ja tulla nähdyksi. Noilla säilyy hengissä. Mutta muita tarpeita?
Opiskelijahaalarit saapuvat marraskuusa! Haalarimerkkejä, pinssejä sekä muuta härpäkettä löytyy osoitteesta haalarimerkitverkosta.fi ! Tämä tuotesijoittelu sisältää mainontaa.
Rentoutuminen on tärkeä asia niin arjessa kuin vapaa-ajallakin. Tapoja on loputtomasti, ja Miika kertoo muutaman esimerkin ja näyttää omia tapojaan miten rentoutua.
Jos seinillä olisi korvat ja osaisivat vielä puhuakin, luulisin, että nekin myhäilisivät tyytyväisinä kampuksen eloon heräämistä.
Elämä on huikee matka! I love my job! Live, love, laught! Takaisin sorvin ääreen!
-Kalevauva.fi
Osallistujia ensimmäisellä "Triangelilla" oli 50, eli yksi bussilastillinen. Tällöin siis Seinäjoki seilasi yksin, mutta myöhemmin mukaan tarttuivat VAMOK, COPSA ja SAMMAKKO .
Erikoinen ja poikkeuksellinen kevät on teillä opiskelijoilla ja meillä SeAMKin henkilökunnalla pian takana.
Oma jääkiekkoseura, irtisanoutuminen vakityöstä ja yritys omassa autotallissa. Kuulostaako hullulta? Sitä se ehkä hieman onkin, mutta totisinta totta.
Syksyllä pääsin muuttamaan upouuteen kerrostaloon Joupinmukkaan, pieneen, suureen yksiööni.
Heippa! Me ollaan Maarit ja Valtteri, opiskellaan neljättä vuotta kulttuurituotantoa SeAMKissa, ja asutaan yhteisessä 43 neliön asunnossa Luomanrannassa.
“Kyllä me koetaan, että SeAmk loi todella hyvää verkostoa, jota tulee tänäkin päivänä hyödynnettyä musahommissa paljon.”
Muutin Seinäjoelle vuonna 2015 ja ensimmäinen asuntoni oli samanlainen solukämppä, missä asun nyt, mutta eri rakennuksessa tällä samalla asuinalueella.
Ajatus lähti pienestä vitsin heitosta ”Hei, mitä jos muutettaisiin kimppakämppään?” ja seuraavana päivänä lähti hakemus yhteiseen kotiin.
Tornisauna on lämminhenkinen ja tunnelmallinen sauna- ja kokoustila Marttilan tornitalon ylimmässä kerroksessa Seinäjoen Kampusalueella.
Seinäjoen kaupungin kaupunkipyörät ovat saapuneet ja niitä pääsee nyt testaamaan ja pakkohan se oli heti päästä kokeilemaan!
Puut ovat hiirenkorvilla koko joen varrelta. Siitä ajatus jatkui tuohon hiiren korviin. Ensin mietin, että onko hiirellä korvia lainkaan.
Lounas SAMOn opiskelijakortilla -50% 1000:lle ensimmäiselle lounaan hakijalle! Tarjolla on max. 150 annosta/päivä (tilausjärjestyksessä).
Asutko sinä Sevas Kodit Oy opiskelijakämpässä Marttilassa, Joupinmukassa, Pellervossa tai Luomanrannassa?
Minuutin jälkeen kakku on valmis syötäväksi! Sitä voi tuunata esimerkiksi banaanisiivuilla, marjoilla, hillolla, kermavaahdolla, vaahterasiirapilla, jäätelöllä, Nutellalla..
Maanantaiaamu valkeni kauniina ja Viivin kanssa päästiin askartelemaan sokerimassasta ruusuja. Kiitos vielä Viiville hauskasta aamusta ❤.
I loved the cold winter, the amazing dance of the Northern Lights, the vibrant colors of my university and how good everything feels after a year here.
Rehristi käsi nyrkkihin ja alat paasaamaan sitä taikinaa kiinteäksi. Ku oot kymmenisen minuuttia purkanu aggressioitas siihen taikinaan, peittele se leivinliinalla, ja sitte se saa kohota rauhas.
Mun työnkuvaan kuuluu meidän yrityksen johtaminen ja eteenpäin vieminen yhdessä ihan huikean työntekijäkaartin kanssa!
Kävimme Janitan ja Liisan kanssa ulkoilemassa Seinäjoen ulkoilupaikoissa. Näin ruskan aikaan on keholle että mielelle terveellistä käydä haukkaamassa raitista ilmaa!